Artikkelit avainsanalla strategia

Tammikuun tapahtumia

Tammikuun lopussa voit tavata meidät Helsingin messukeskuksessa, Educa 2018 -tapahtumassa. Tule pistäytymään osastolla 6n2! Jos taas olet menossa samaan aikaan Lontooseen BETT-messuille, olemme tuttuun tapaan ankkuroineet Sunborn-jahdin tapahtuman eteen.

Espoon sivistystoimen KYKY-toiminta palkittu

Fronteria hyödyntävä espoolainen KYKY-toiminta voitti hopeaa tiukassa Espoon kaupunginjohtajan innovaatiokilpailussa. 

Digitaalisen oppimisen seminaari

Opetus uudistuu tällä hetkellä kaikilla asteilla – uusi opetussuunnitelma on muokannut perusopetuksen käytänteitä ja ammatillisen koulutuksen reformi tulee vaikuttamaan opetusmenetelmiin monin tavoin. Lisäksi maailma koulun ympärillä muuttuu, tekoäly ei ole enää tiedeleffoista tuttu skenaario vaan ihan tätä päivää.

Oppimisympäristön tietosuoja

Tietosuoja on uudistuvan EU-lainsäädännön myötä koko ajan enemmän tapetilla – ja hyvä näin. Tietosuojalla tarkoitetaan oikeutta yksityisyyteen, ja henkilötietojen huolellista, tietoturvallista sekä tarkoituksenmukaista käsittelyä. Henkilötiedot on syytä ymmärtää laajasti, minä tahansa tietona, josta henkilö voidaan tunnistaa – nimien lisäksi myös osoitetiedot ja kuvat voivat olla henkilötietoja.

Case: Työelämätaidot ja yrittäjyys Espoossa

Työelämätaidot ja yrittäjyys on keskeinen osa uutta opetussuunnitelmaa. Espoon koulujen, yritysten ja yhteisöjen kiihdytetty yhteiskehittämisen konsepti – KYKY – on toteutettu Fronterilla.

Espoon kaupungin OPS-työkalu Fronterissa

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet uudistuvat syyslukukauden 2016 alusta alkaen. Espoon kaupungin suomenkielinen sivistystoimi päätti toteuttaa OPS-työkalunsa Fronterissa.

Health check: Pedagogisten tavoitteiden tukeminen teknologialla

Me tahdomme auttaa sinua saavuttamaan tavoitteesi, niin pienet kuin isotkin. Siksi esittelemme Health Check-palvelun. Yhdistämällä Fronterin ja itslearningin osaamisen, meillä on runsas joukko kokeneita pedagogisia asiantuntijoita, jotka ovat valmiina auttamaan sinua jo tänään.

Näytä tuotekohtaiset artikkelit

Viimeisimmät viserrykset

Kuulitko uutiset? Julkaisimme uuden Suunnitelmat-työkalun, joka parantaa huomattavasti oppituntien suunnittelua! Se on suunniteltu asiakkaiden avulla erittäin käyttäjäystävälliseksi. Oppituntien suunnittelusta tuli juuri paljon helpompaa! 👉 bit.ly/3WJbzxC #edtech pic.twitter.com/1jRv…

reply · retweet · favorite

Artikkeliarkisto