Espoon kaupungin OPS-työkalu Fronterissa

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet uudistuvat syyslukukauden 2016 alusta alkaen. Espoon kaupungin suomenkielinen sivistystoimi päätti toteuttaa OPS-työkalunsa Fronterissa.

Uuden opetussuunnitelman toteuttamisen eteen on monissa kunnissa ja kaupungeissa paiskittu töitä viime lukuvuoden aikana ja jo ennen sitä. Tätä työtä tukemaan on etsitty ja kehitetty erilaisia hyviä käytänteitä sekä työkaluja. Espoo seurasi valtakunnallisen ePerusteet-työkalun kehittämistä ja yllättäen viime metreillä osoittautui, että valmistuva työkalu sopi parhaiten pienille koulutuksenjärjestäjille.

Tavoitteena oli saada aikaan kokonaisuus, jossa opetussuunnitelman perusteet, Espoon kuntakohtainen osio ja koulukohtainen opetussuunnitelma olisi helposti käytettävissä kaikissa oppimisen tilanteissa. Siksi valittiin oppimisympäristöön integroituva ratkaisu. Nyt opettajien ja oppilaiden on helppo tutustua opetussuunnitelmiin ja miettiä tavoitteita kuhunkin oppimistilanteeseen.

Espoon OPS-kokonaisuus koostuu Fronteriin tehdystä keskitetystä kunta OPS -huoneesta, joka on julkaistu myös avoimeen webbiin, ja siihen perustuvista koulukohtaisista huoneista. Mahdolliset kuntakohtaiset opetussuunnitelman päivitykset päivittyvät automaattisesti koulukohtaisiin opetussuunnitelmiin. Koulut voivat tehdä omia lisäyksiä  koulukohtaisiin suunnitelmiinsa, ja voivat myös julkaista ne webbisivuina.
Espoon OPS 2016

Uudet opetussuunnitelman perusteet ovat merkittävä valtakunnallinen uudistus, ja työ Espoossakin luonnollisesti jatkuu mm. kehittämällä innostavaa tukimateriaalia opetussuunnitelman tueksi. Työ jatkuu, kun opetussuunnitelmat otetaan käyttöön vaiheittain syksystä alkaen.

Kaikkien koulujen opetussuunnitelmat ovat kootusti saatavilla Espoon OPS-seinän kautta.

Espoo_OPS-kokoelma

Lue lisää

Tapio vastaa itslearning Suomen palvelutoiminnasta, ml. käyttötuki molemmille oppimisympäristöille.

Ei kommentteja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Näytä tuotekohtaiset artikkelit

Tulevat tapahtumat

Viimeisimmät viserrykset

Digitaalisen oppimisen seminaarin tapahtumapaikka on varmistunut: Treffataan Chydeniassa 2.11.2017! itslearning.com/fi/s… pic.twitter.com/W4Du…

Artikkeliarkisto